Lokakuu 2018 – Sarasota Bay – Ilma +33 astetta ja vesi vähän vähemmän. Aurinkoa. Hurrikaani pyyhkinyt hetki sitten ohi pohjoisemmasta. Pakasta ulos revitty C2:n decksweaperilla – ready to race.

Luokkaliiton puheenjohtaja pyysi kirjoittamaan jutun MM-reissusta Sarasotaan. Pakko vähän avata Lion of Finlandin kautta kokonaisuudessaan, koska toivon sen antavan enemmän muille purjehtijoille.

Olemme Kirsikan kanssa seilanneet yhdessä kolmatta kautta. On ollut aivan mahtavaa kun on päässyt harrastamaan rakasta lajia oman tyttärensä kanssa. Olemme perustaneet koko homman muutamalle perusasialle: Harjoitellessa ja kilpaillessa pitää olla hauskaa; jos ei ole – mennään rantaan ja tehdään jotain muuta.

Painetta leehen

Harjoittelusta kaudella 2018. Alkuvuosi meni treenatessa Nacra 17:lla (koska F18 oli Kanarialla/Saksassa) mikä on loistava treenivene ajatellen F18:aa. Erityisesti kevyelle miehistölle se antaa loistavan mahdollisuuden harjoitella avotuuliajoa kahdella trapetsilla. Pikku Nacran jälkeen F18 tuntuu paljon helpommalta purjehtia, kuten Kirsikka totesi. Päätimme viime vuoden loppussa, että tulemme keskittymään tulevan kauden harjoittelussa aika yksinkertaisiin asioihin kuten: veneen eteenpäin viemiseen yhdellä ponttoonilla aina kun se on mahdollista. Se oli itseasiassa meidän päätavoitteemme tämän kauden treeneille. Oletuksena on siis se että laiva kulkee nopeammin kun paine leeponttoonilla.

Kaksi settiä Las Palmasissa talven aikana. Ensimmäinen kisa ja treenimatka oli hyvä, saatiin purjehdittua 4 päivää viidestä. Harmillisesti jäätiin podiumilta koska vikana päivänä ei purjehdittu lainkaan. Keveyhkössä tuulessa pyyhittiin saksalaiset huolella mm. yhdessä lähdössä noin 2-300 metrin kaulalla. Toinen Lapan keikka helmikuussa oli melko epäonninen kelien puolesta. Kisan kohdalle ennustettiin kunnon myräkkää ja kisat peruttiin alkuviikosta – joten homma meni harjoitteluksi isossa aallossa ilman suojaveneitä. Ei ollut kovin hyvä juttu.

Kevättreenien jälkeen siirryimmekin sitten kohti Eurooppaa – Kieler Woche ja EM. Niistä ei sen enempää tässä kohtaa. Suomessa kauden pääkinkerit olivat SM/PM. Ensimmäistä kertaa Decksweaper kisassa ja ekan päivän kamarikkojen jälkeen saatiin laiva hyvään vauhtiin voittamalla melko monta starttia putkeen. Se riitti ykkös/kolmossijoihin regatassa. Koskaan purjehtiminen ei ole tuntunut niin helpolta kuin uusien purjeiden kanssa tuntui.

Mutta sitten takaisin Sarasota Bay´lle. Kuuma oli – nestettä kului ja oli kivaa. Ensimmäinen päivä alkoi ihmetyksellä kun saimme kirjainyhdistelmän (UFD) minuutin säännön rikkomisesta. Seuraavat startit pääsääntöisesti kolmenkympin sakkiin. Eritoten yksi 5. sija ja nelisen starttia about kahdenkympin hujakoille – loivat uskoa siihen, että treenaaminen on kannattanut. Kokonaisuuteen on lisättävä vielä kaksi kolmikirjainyhdistelmää – yksi aikarajan ylittämisestä ja toinen DNF lippojen takia. Laivaa emme saaneet nostettua ylös, mikä oli todella outo kokemus. En tiedä johtuiko se suuresta määrästä lyijyä laivassa ja/vai tuulen vähyydestä. Hienointa oli tietysti se että tässä startissa olimme juuri nousseet kympin sakkiin kun meikäläiseltä lipesi ote ja mentiin mukkelis-makkelis.

 

Tuplatramppa banniin ja lyijyä veneeseen

Meillä oli siis alla uusi C2:n epoksista ja minimipainoinen. Ekassa punnituksessa saimme lukemat 170 kg ja meidän lennätettiin mittausteltasta melko kauas. Purjehdittuamme veneellä pari kertaa sekä pestyämme laivan saimme sen vajaa puoli kiloa yli 173:n. Tämän jälkeen 7 kiloa boat corrector painoa sekä tietty crew corrector painoa vajaa viisi kiloa. Ei tuntunut kovin järkevältä toiminnalta. Rantahuhupuheiden perusteella about kaikki valmistajajat olisivat unohtaneet nuo 173 kiloiset yksilöt ja keskittyneet n. 180 painoisten yksilöiden tuottamiseen.

Ensimmäisen kisapäivän aamuna C2:n edustaja kiersi kaikki charter veneet läpi mattopuukkonsa kanssa ja tuplatrampat leikattiin irti. Valmistajat ovat tähän ratkaisuun kyselleet vastauksia ensimmäisen kerran noin 10 kuukautta sitten – tekninen lausunto saatiin aikaiseksi juuri ennen MM:iä. Käsittääkseni Scorpioinit saivat sitten jostain syystä kuitenkin ajella kisat tuplatrampalla. Tuplatrampoliini vaikutti järkevältä koska se putsaa alapuolen todella hyvin ja uskon että se jäykentää venettä sekä poistaa alaosaston kitkaa merkittävällä tavalla.

Yleisesti ottaen epoksi C2:n tuntui todella jäykältä. Tanskalaispurjehtijat totesivat, että charter vene on selkeästi jäykempi kuin heidän viime kesänä saamansa C2:n – for some reason.

Summaten MM:t olivat varsin hyvä oman tason tsekkaus (vaikka oltiin lainaveneellä). Varsinkin Nacra17 treenit tulivat käyttöön koska, medium-high avotuulet vedettiin Kirsikan kanssa tuplatrapetsilla. Näin toimien pysyttiin todella hyvin ammatillaisveneiden kyydissä – ilman ongelmia. Ja samanlainen tehojen nousu tuntui tapahtuneen myös kryssillä – siihen on yksi syy: Decksweaper. Luokan elinvoimaisuuden kannalta tämä tekninen kehitysaskel on todella merkittävä. Tämä tosiasia pitäis kyetä kääntämään viestinnälliseksi houkutteeksi uusille – kevyimmille tiimeille, jotka harkitsevat luokan vaihtoa. Uudella isopurjeella pystyimme vastaamaan kryssillä isompien miehistöjen close combat tilanteisiin aivan eri tasolla kuin aiemmin.

Lion of Finland – Kirsikka ja Mikko